Geumsunsa - 금선사

Huh, onpas ollut ohjelmaa ja tekemistä niin, etten oo hetkeen ehtinyt kirjottaa. Viime viikolla oli välikokeet ja melkein joka ilta tuli kerrattua asioita kokeita varten. Jännä miten nuo kokeet olivat kaikkien keskusteluissa esillä koko ajan ja kaikki jotenkin huokailivat ja stressasivat kokeita kovasti. Yritin jakaa tutuille parhaani mukaan itseluottamusta ja onnea kokeeseen, mutta ymmärrän kyllä, että hyvät arvosanat on tärkeintä ja niiden tavoitteleminen voi aiheuttaa ahdistusta. Tosin jos stressaa oikein kovasti, niin oppiminen vaikeutuu ja muistikapasiteetti pienenee. Me vietettiin yksi yö temppelissä juuri kokeita edeltävänä viikonloppuna, josta siis lisää juttua alempana. Koeviikon jälkeen ymmärrettävästi pitää rentoutua ja hauskanpitämisen korealaiset kyllä osaavat. Viime viikon perjantaina korean kielen kokeen jälkeen lähdettiin piknikille korealaisten ystävien kanssa, lauantaina mentiin 130 hengen voimin grillaamaan ja rentoutumaan Incheoniin. Juhlinnoista lisää myöhemmin, käydään ensin rauhoittumassa Buddhalaisessa temppelissä...

Yöäkymä huoneesta.

Maaliskuussa kuulin saksalaiselta vaihtarikaverilta, että hän oli kaverinsa kanssa varannut temple stayn, eli kokemuksen Buddhalaisessa temppelissä. Aihe tuntui mielenkiintoiselta ja myös me käytiin muutama viikko sitten varaamassa oma reissumme. Erilaisia vaihtoehtoja oli todella useita, sillä Koreassa temppeleitä riittää. Menimme käymään keskustassa sijaitsevassa temple stay -infopisteessä, jossa tiedusteltiin erilaisia vaihtoehtoja ja kerroimme, että olisimme kiinnostuneet mahdollisimman perinteisestä ohjelmasta temppelissä. Juttelimme myös yhden naispuolisen munkin kanssa, joka kertoi meille hieman meditoinnista sekä Buddhismista yleensä. Juttutuokion jälkeen varattiin temple stay ja valittiin lopulta lähin mahdollinen temppeli, jotta kulkeminen olisi helppoa. Temppeleiden tarjoamissa ohjelmissa ei ollut kovin suuria eroja, niin ei koettu tarpeelliseksi matkustaa pois Seoulista. Geumsunsa temppelillä on 600 vuotinen historia ja se sijaitsee Kookmin yliopiston takana olevalla Bukhansan vuorella.

Mun huone. Varmaan sen takia nukuin vähän huonosti, että lattialla nukkuminen ei ole liian tuttua puuhaa...

Viikko sitten lauantaina lähdettiin bussilla kohti temppeliä. Vaikka matka temppelille ei ollut kovin pitkä, niin bussimatka vei aika paljon aikaa. Ensin hypättiin bussiin, joka menikin vähäsen väärään paikkaan ja lisäksi bussia piti vielä vaihtaa kerran. Bussimatkan jälkeen oli vielä edessä pieni pätkä kiipeämistä vuorenrinnettä ylös. Löydettiin helposti perille ja yllätyin kuinka kivan suojaisassa paikassa temppeli oli ja miten ihanat näkymät sieltä oli kaupunkiin vaikka temppeli ei kovin korkealla ollutkaan. Kylttien mukaan huipulle olisi ollut matkaa vielä 1,4km. Kun päästiin perille, niin ensiksi täytettiin toimistossa henkilötietokaavakkeet ja saatiin vaatteet, joita temppelissä ollessa tulisi käyttää. Sitten meidät ohjattiin omiin huoneisiimme. Huoneet olivat perinteisiä korealaistyylisiä, joissa istutaan ja nukutaan lattialla. Ulkoapäin talo näytti perinteiseltä korealaiselta Hanok-talolta, jossa ovet toimivat yhtäaikaa ikkunoina ja jonka ovissa ei ole ollenkaan lukkoja. Kengät piti riisua jo ulkona ja jättää siistiin riviin penkin alle. Hetken ihmettelimme huoneita ja puimme päälle temppelivaatteet. Henkilökohtaisesti en ihan hirveästi pitänyt meille annetuista vaatteista, koska ne olivat yhden koon säkkejä, tosi kankean tuntuisia eikä todellakaan imartelevia. Lisäksi ei oikein tiennyt millaiset vaatteet temppelivaatteiden alle olisi pitänyt laittaa. Samojen vaatteiden piti nimittäin toimia sekä sisällä, että ulkona. Ulkona kumminkin oli niin kylmä, että vaatteita tuli laitettua päälle reilusti, minkä seurauksena sisällä tuli kuuma. Päätin kumminkin, etten anna vaatteiden häiritä tätä ainutlaatuista elämystä.

Iltanäkymä meidän huoneille.

Melkein heti temppelille saapumisen jälkeen alkoi orientaatiotilaisuus, jossa kerrottiin ohjelman aikataulusta sekä temppelietiketistä. Meidän lisäksi ohjelmaan osallistui melkein kolmekymmentä korealaista, joten kaikki informaatio oli toki koreaksi. Onneksi toimistossa oli hyvin englantia osaava nainen, joka käänsi meille kaiken olennaisen tiedon. Lisäksi meidän ohjelmamme oli osittain erilainen kuin korealaisryhmällä, joten kaikkea ei tarvinnu kääntää. Orientaatiossa kerrottiin esimerkiksi, että runsas meikkaaminen, metelöinti, kännyköiden käyttö ja kuvaaminen ei olisi kovin suotavaa. No korealaiset tietäen aina pitää olla puhelin ja kamera kyydissä, missä tahansa liikutaankin. Sääntöjä ja kuultuuria kunnioittavana ihmisenä tietysti jätin kamerani aluksi huoneeseeni, mutta myöhemmin rohkaistuin ottamaan sen välillä mukaan muiden esimerkkiä seuraten. Lisäksi meitä neuvottiin, kuinka temppelialueella tehdään oikeaoppinen kumarrus kohdattaessa ihmisiä. Orientaation jälkeen kierrettiin koko alue ja käytiin sisällä erilaisissa temppeleissä. Meidän tulkkina toiminut nainen osasi kyllä todella hyvin englanniksi kertoa kaiken Buddhismista, sen filosofiasta ja erilaisista hahmoista, joita korealaiseen Buddhismiin kuuluu. Osa temppeleistä oli aika kylmiä ja meinasi välillä varpaat jäätyä. Kaikki temppelit oli todella koristeellisia ja ominaista niissä olivat tietysti kolmessa eri asennossa olevat Buddha patsaat, joilla kaikilla on oma tehtävänsä ja merkityksensä. Lisäksi temppeleissä on aina pääalttarin lisäksi kaksi muuta alttaria. Toinen alttari on vartijoiden alttari ja sen paikka on aina pääalttarin oikealla puolella. Alttarilla on kuva vartijaryhmästä, joka koostuu kiinalaisista, korealaisista sekä japanilaisista vartijoista. Kolmas alttari on kantaisien muistolaattaa varten ja sijoitetaan pääalttarin vasemmalle puolelle.

Ikuisen uudestisyntymisen silta.

Onnea tuova lohikäärme. Näitä on aina joka temppelissä.

Tunnin kiertelyn jälkeen mentiin illalliselle. Tähän illalliseen ei kuulunut sen kummempia rituaaleja ja ruoka muutenkin oli tutun makuista ja hyvää, kuten aina. Lihaa ei ollut tarjolla, koska munkit ovat kasvissyöjiä. Ruokailun aikana ja jälkeenkin juteltiin erään korealaisen miehen kanssa. Hän oli kovin innokas kyselemään mistä olemme kotoisin ja mitä mieltä olemme koreasta. Korealaiset ovat todella kansallismielistä väkeä ja haluavat aina kuulla, kuinka ulkolaiset kokevat maan ja sen ihmiset. Kerroimme, että aina ensimmäisen asia mitä korealaisista tulee mieleen, on ystävälliset ja avualiaat ihmiset. Lisäksi olen kiinnittänyt huomiota, että korealaiset haluavat aina kertoa, jos sattuvat tietämään Suomesta jotakin. :) Tälläkin kertaa esille nousi Nokia, vaikka Nokian puhelimia ei täällä enää kaupoissa näykään. Ruokailun jälkeen ulkona otettiin vielä ns. pakollinen kaverikuva miehen kanssa ja vaihdettiin puhelinnumeroitakin. Pian ruokailun jälkeen oli myös iltamessun aika. Veisuseremonia avataan aina soittamalla temppelin kelloja. Temppelin sisäänkäynnin läheisyydessä on korkea laveri, jonka päällä on neljä erilaista soitinta. Maa, vesi, tuli ja ilma ovat ne neljä elementtiä, joita soittimet edustavat. Jokaista soitinta soitetaan tietyn aikaa tietyllä tyylillä ja soittamisen tarkoistus kaiketi on vapauttaa kärsimyksestä maallisia, ilmassa liikkuvia sekä vedessä ja helvetissä olevia olentoja. Kokonaisuudessaa ihan vaikuttava kokemus oli seurata tuota soittamista ja oli hienoa päästä myös itse päästä kumauttamaan kelloa.

Myös korealaisryhmän rouvat halusivat meidän kanssa kuvaa. Olen kuullut huhua, että vaalean kanssa kuvan ottaminen toisi onnea. Liekö siinä meidän suosion salaisuus. :)

Kellojen soiton jälkeen siirryimme temppeliin seremoniaa varten. Seremonia alkoi kumarruksilla ja kummarrukset jatkuivat koko seremonian ajan, joko täydellisinä tai puolikkaina kumarruksina. Täydellinen kummarrus meneen näin: Seisovilta jaloilta mennään polvilleen, josta pää ja kädet laitetaan patjaan. Kun pää on patjassa, kädet käännetään kämmenet kattoon päin ja käsiä nostetaan korvien kohdalla hieman ylöspäin. Sitten kädet laitetaan takaisin mattoon, jonka jälkeen tullaan jalkojen päälle istumaan kädet yhteen laitettuna rinnan eteen. Tästä asennosta varpaiden ja reisivoimien avulla noustaan takaisin suorille jaloille. Kumarrusten aikana laulettiin korean kielisiä lauluja ja vuorotellen käännyttiin kumartelemaan Buddha-patsaille sekä vartija- ja muistolaatta-alttareille. Seremonia myös päättyi kolmeen täydelliseen kumarrukseen. Tämän seremonian jälkeen minut ja Jussi ohjattiin erilliseen temppeliin. Korealaisryhmä jäi tekemään samaa korean kielellä, mitä meillä oli seuraavaksi ohjelmassa englannin kielellä. Teimme molemmat nauhan tahdissa 108 täydellistä kumarrusta. :D Välillä vähän tuntui polvissa jännältä, mutta saatiin molemmat kaikki 108 tehtyä. Englannin kielisestä nauhasta oli ehdottomasti hyötyä, koska pystyimme seuraamaan ja ymmärtämään miksi kumarruksia tehdään. 108 kumarruksella on osittain symbolinen merkitys. Oppaan kertoman mukaan nimittäin ihminen tekee 108 erilaista asiaa huonosti tai väärin ja kumartamalla voi hyvittää omaa epätäydellisyyttään. Nauhalta kuului siis englanniksi 108 erilaista asiaa, jotka pitää tehdä paremmin. Oikeasti moni jutuista oli jokaisen ihmisen arkipäivään sopivia. Annettakoon esimerkkinä "Minun ei pidä käyttää hyväkseni ympärilläni olevia ihmimisiä saadakseni jotain mitä haluan" tai "En saa ottaa vanhempiani itsestäänselvyytenä" tai "Minun pitää lopettaa ympärillä olevan maailma ja luonnon tuhoaminen". Oikeasti siis järkeen käyviä asioita, joita jokainen voi ajatella ilman, että siihen liittyy Buddhismi millään tavalla.

108 kumarrusta tehtiin täällä.

Seremonian alkamisen odotus temppelissä.

Kumartelujen jälkeen siirryttiin takaisin seremoniatemppeliin ja vuorossa oli puoli tuntia meditaation harjoittelua. Istuuduimme tyynyille tietynlaiseen risti-istuntaan, selkä suorana, kädet rennosti sylissä ja katse laittassa noin 60 cm:n päässä. Ennen meditaatiota meille myös kerrottiin, että korealaisen tyylin mukaan silmiä ei kuulu sulkea, jotta vältytään nukahtamiselta. Tuossa asennossa laskettiin mielessämme numeroita yhdestä kymmeneen ja kymmenestä takaisin yhteen normaalin hengityksen tahdissa. Ei ollut ollenkaan helppoa keskittyä vain miettimään hengitystä, kun ajatukset yrittivät harhailla koko ajan menneeseen ja tulevaan. Meditaatiota kuuluukin harjoitella, jotta siinä onnistuu menestyksekkäästi missä vain ja milloin vain. Meditaation tarkoituksena on selkeyttää ajatuksia ja löytää oma sisäinen olemuksensa itsetutkiskelun kautta. Tiedä sitten kuinka meditaatio kenellekin toimii, mutta uskon ainakin, että siitä on apua ihmisille, jotka stressaavat kovasti tai ovat koko ajan kiinni jossakin tulevassa tai menneessä asiassa. Raukeassa, meditatiivisessa tilassa meidät ohjattiin alakerran pieneen, lämpimään huoneeseen, jonne meidän kahden lisäksi tuli temppelin ainoa naispuolinen munkki sekä toimiston rouva, joka toimi meille tulkkina. Huoneeseen tuli myös laatikollinen eri värisiä silkkipaperin palasia, liimaa ja kertäkäyttökuppeja. Oli aika tehdä omat lootuslyhdyt. Aloimme askartelemaan kuten esikoulussa konsanaan. Vieläkin hymyilyttää kun ajattelen meitä neljää lattialla istumassa ja väsäämässä lyhtyjä. :) Pakko kyllä myöntää, että lyhdyistä tuli tosi nättejä! Puolisen tuntia me askarreltiin ja juteltiin kaikenlaista. Munkki ja meidän opas kyseli tosi kiinnostuneina mm. meidän ajatuksista sekä motivaatiosta tulla temppeliin. Saimme kuulla olevamme myös todella harvinaisia vieraita, suomalaisia kun ei ihan joka päivä tule vastaan.

Iltanäkymää seremoniatemppelille.

Oma lyhty.

21:30 tuli nukkumaanmenoaika. Päivän ohjelma meni kyllä todella nopeasti ja oli itselläkin jo vähän väsynyt olo kaiken tekemisen jälkeen. Niinpä uni tulikin pian ja parempi niin, koska aamulla oli tiedossa herätys kello 04:30. Herätys oli ehkä eksoottisin kokemus ikinä. Ensin kaikki viisi munkkia hiipivät ulos kämpistään ja alkoivat matalla äänellä veisata ja kalistella samalla puista soitinta. Vaikka soittaminen ja laulaminen ei ollut kovaa, niin heräsin siihen heti. Ensimmäisenä oli pakko avata parvekkeelle suunnattu ovi ja kuunnella ilmassa leijailevia sointuja. Ympärillä oli aivan pilkkopimeää ja kaukana näkyi ainoastaan kaupungin valot. Melkoisen vaikuttava olotila 04:30 aamulla. Heti herätyksen jälkeen mentiin taas kellotorniin soittamaan kaikkia neljää soitinta ja herättämään kaikki mahdolliset olennot uuteen päivään. Kellon ääni on niin syvä, että siihen herää myös ympärillä asuvat ihmiset. Tästä syystä Geusunsa temppelissä herätystä on myöhäistetty puolella tunnilla verrattuna syrjäisempiin temppeleihin.

Maailman herätys 04:45.

Halukkaat sai osallistua kellon soittamiseen.

Sitten piti odottaa hetki, että kello lakkaa soimasta, jotta voi kumauttaa uudestaan.

Tältä kuulosti rumpu aamulla.

Kellojen lyömistä seurasi aamuseremonia, jonka sisältö oli täysin samanlainen kuin iltaseremoniassa. Aamulla ei kuitenkaan (onneksi) ollut 108:a kumarrusta edessä, vaan aamu jatkui puolen tunnin meditointisessiolla. Meditoinnin aikana alkoi maha mukavasti kurnia, koska oltiin jo melkein 2 tuntia touhuttu ilman aamiaista. Aamumeditointiin kuului perinteiseen tapaan meditointia istuma-asennossa, mutta uutena juttuna mukaan tuli myös kävelymeditaatio. Kävelymeditaatio tavallaan rentouttaa kroppaa pitkän risti-istunnan jälkeen ja siinä voi keskittyä jokaiseen astuttuun askeleen, eikä niinkään hengitykseen. 

Session päätyttyä mentiin lopulta syömään ja ruokana oli perinteistä korealaista ruokaa eli riisiä, keittoa,  kaalia, sieniä ja erilaisia lisukkeita. Korealaiset saattavat siis syödä periaattessa aina samaa ruokaa sekä aamulla, lounaalla että illallisella. Monet vaihtarit onkin sanoneet, että eivät pysty syömään paikallista aamupalaa, vaikka muuten ruoka onkin hyvää. Me koimmekin temppelissä normaalin aamiaisen sijaan muodollisen luostariaterian. Nälkäisenä olisi toki kiva saada nopeasti jotakin mahan täytettä, mutta nyt tärkeintä olikin tehdä asiat muodollisesti oikein ja oikeassa järjestyksessä. Istuimme lattialle ja otimme eteemme liinaan käärityn astiaston. Munkin esimerkkiä seuraten aloimme avaamaan pakettia. Aterialla oli tosi tarkkaa, kuinka astiat laitetaan, missä järjestyksessä ne ovat ja missä kulhossa on puikot ja lusikka. Setissä oli siis neljä eri kokoista kulhoa, jotka laitettiin alusliinalle järjestyksessä pienimmästä suurimpaan. Viimeiseen kulhoon laitettiin ruokailuvälineet. Seuraavaksi saatiin pesuvettä, jolla huuhdottiin jokainen kulho ja huuhteluvesi jätettiin lopulta viimeiseen kulhoon. Ensimmäiseen astiaan otettiin riisi ja toiseen astiaan kaadettiin keitto. Kolmanteen astiaan sai valita haluamansa lisukkeet ja lisukkeista yksi retiisi piti asettaa riisikulhoon, mutta sitä ei saanut syödä. :D Myös syödessä piti noudattaa tiettyä etikettiä, eli ei saanut päästää syömisääniä (niinkuin korealaisilla yleensä on tapana) ja esimerkiksi riisin joukkoon ei saanut sekoittaa mitään muuta ruokaa. Viimeisen kulhon pesuvesikin piti pitää puhtaana. Ruokailun jälkeen alkoi astioiden peseminen omalla paikallaan. Riisikulhoon saatiin uutta vettä ja retiisin avulla putsattiin reunat puhtaaksi. Sitten samalla vedellä ja retiisillä puhdistettiin muutkin kipot. Lopulta retiisi syötiin ja puhdistusvesi juotiin. Kaiken ideana oli siis se, että riisinjyvääkään ei saa jättää. Lopuksi vielä viimeisessä astiassa ollut pesuvesi kaadettiin ämpäriin ja jos pesuveteen oli vahingossa mennyt ruokaa, niin sekin piti juoda. Pesuvesi nimittäin tarjotaan "nälkäiselle buddhalle", jolla on iso maha ja niin pieni kurkku, että pieninkin ruuan pala jäisi jumiin.

Luulin oikeasti, että astoita ei pestäisi sen paremmin, mutta yllätyin kun ruokailun jälkeen alkoi yhteisöllinen ohjelma, jossa ihmisille jaettiin erilaisia tehtäviä. Sen mitä koreaksi ymmärsin, niin osa porukasta vei roskia ja osa jäi tiskaamaan. Nopeasti saatiin porukalla astiat tiskattua ja laitettua takaisin omille paikoilleen liinoihin käärittyinä. "Formal monastic mealin" jälkeen meillä oli vuorossa juttutuokio ja teehetki munkin kanssa. Samainen naismunkki, jonka kanssa teimme edellis iltana lootuslyhtyjä, tuli meidän kanssa viettämään teehetkeä. Myös teehetki sisälsi muodollisuuksia, kuten odotettavissa olikin. Juteltiin pitkä tovi munkin kanssa ja lähinnä mielenkiinnosta heiteltiin hänelle erilaisia kysymyksiä. Kysyin esimerkiksi, että mikä hänet on saanut lähtemään valitsemalleen tielle ja hän vastasi, että hän tulee Buddhalaisesta perheestä ja on sitä kautta lähtenyt harjoittamaan itseään. Taisin kysellä välillä vähän hassujakin juttuja, koska molemmat naureskelivat välillä mun jutuille.

Teeseremonia.

Yhdentoista maissa lähdimme munkin ja oppaamme kanssa vuorelle kävelemään ja istuimme pienelle kalliolle. Kalliolta oli tosi mahtavat näkymät kaupunkiin. Kalliollakin istuessamme harjoittelimme meditoimista ja kyselimme kaikenlaista mitä mieleen tuli. Munkki kertoi meille, että hän käy joka päivä vaeltamassa, koska se on osa munkkien harjoittelua. Kävelyn jälkeen aamupäivän päätteeksi söimme vielä lounasta ja osallituimme korelaisen ryhmän kanssa yhteisvalokuvaan. Kaikki tämä lysti maksoi noin 35€ henkilöltä. Kaiken kaikkiaan "temple stay" oli todella avartava kokemus, mutta en silti usko Buddhaan sen enempää kuin ennekään. :) Mietin, että ei kyllä ole mikään ihme, että munkit näyttävät todella nuorilta, kun elävät niin stressittömässä ympäristössä, askartelevat lyhtyjä, syövät terveellisesti ja juovat teetä. Kaikki temppelin munkit nimittäin olivat keski-ikäisiä tai vanhempiakin,
mutta eivät todellakaan näyttäneet siltä.

Tässä kuvassa on meidän kanssa paljon tekemisissä ollut naispuolinen munkki. Temppelillä on joka sunnuntai tarjolla ilmaista nuudelia vaeltajille. Mekin käytiin katsastamassa kokkauspaikka ja avotulesta tuli todella kotoisa olo. Palavan puun tuoksusta tuli ihan puusauna mieleen. <3

Taustalla näkyy kallio, jonne kiipesimme istuskelemaan.

Koko porukka edustettuna.

Paluu kotiin.

<3 Minttu

Terveisiä Suomesta

Jokunen viikko sitten totesin, että meidän kotimaiset, Soulissa arvostetut xylitolpurkat on loppumassa. Myös Fazerin suklaalevyt loppuivat jo muutaman ekan viikon aikana, koska niitä tuli tarjottua korealaisille kämppiksille sekä syötyä itse. Pyysin siis äitiä jeesaamaan tässä tilanteessa ja lähettämään Suomesta meille juttuja. Samalla mietittiin, että meidän buddeille voisi antaa jonkun muiston sitten kun lähdetään Koreasta. Paketin sisällöksi tuli lopulta kaksi Muumimukia (yksi kummallekin buddylle), Jenkki purkkaa sekä Fazerin suklaata. Äiti sanoi, että laittaa mukaan myös pari Suomesta kertovaa kirjaa. Viime viikon torstaina paketti lopulta tuli viikon odotuksen jälkeen. Korealainen postimies tuli koputtamaan ovea ja kysymään onko Minttu paikalla. Sanoin 네, 안녕하세요 ja pian sain paketin käsiini. Oli oikeasti jotenkin jännä hetki avata Suomesta tullut paketti. :) Ja mikä sisältö! Saatiin neljä levyä Fazerin sinistä, muutamat lakupötköt, pussi salmiakkia, pari Suomesta kertovaa kirjaa, 4 pussia purkkaa ja mukit. Kyydissä oli kivoja ylläreitä. Harmi vain, kun Jussin muki oli mennyt kuljetuksessa rikki. Jussi liimasi sen kyllä kasaan, mutta iso lovi siihen jäi. Joka tapauksessa nyt on mistä tarjota maistiaisia. :) Koeviikon jälkeen kutsutaan buddyt meille kylään ja tarjotaan suomalaisia herkkuja. Täällä on aika vaikea tehdä suomalaista ruokaa, niin nyt on ainakin salmiakkia ja suklaata. ;)

Kiitos äippä!

<3 Minttu

Retkeilyä

Utuisia maisemia Bukhansanilta.

Vaihdon ekalla viikolla asuttiin vielä yliopiston asuntolassa. Aivan kampuksen takana on Bukhansan niminen vuori ja sen kansallispuisto Bukhansan National Park (북한산국립공원), jossa käy vuosittain noin 5 miljoonaa ihmistä vierailulla. Ensimmäisen viikon sunnuntaina kannettiin oma kortemme kekoon ja lähdettiin Bukhansanille tutkailemaan hyviä ulkoilureittejä. Ei ollenkaan tiedetty mitä odottaa, eikä oltu varauduttu sen isompaan vaellusretkeen ja otettiin vain vähän vettä ja pientä evästä mukaan. Käveltiin yliopistolta noin kilometrin verran infopisteelle, josta alkoi useampia reittejä ylös huipuille. Alku vaikutti todella helppokulkuiselta, leveitä polkuja ja selkeitä askelmerkkejä oli helppo seurailla. Mäki ei ollut kovin jyrkkää ja kummastelin huipulta alaspäin tulevia ihmisiä, joilla oli kiipeilyyn tarkoitettu sauva mukanaan. Pian mäki kuitenkin jyrkkeni ja asteltiin kalliolohkareita ja kapeampia polkuja ylöspäin. Silloin oli vielä paikoin liukasta ja hoksasin, että hankalissa kohdissa sauvasta voisi olla hyötyä. Oli kuitenkin mukava mennä askel kerrallaan ylöspäin ja huomata, että hengästyy ottamatta ainuttakaan juoksuaskelta. :) Polun varrella oli ulkoilmakuntosaleja ja useita haarautuvia polkuja erilaisille Buddhisti temppeleille. Mekin pääädyttiin yhdelle temppelille, jossa tuulikello soi ja kaiuttimista kuului jokin todella yksitoikkoinen ja rauhoittava musiikki. Tunnelma oli melko erikoinen. Saa nähdä, onko tunnelma samanlainen tulevana viikonloppuna, kun menemme lauantaina Geumsunsa (금선사) temppeliin yöksi. Varasimme temple stayn, eli retken, jossa vietetään 24 tuntia Buddhisti temppelissä ja tehdään kaikenlaista perinteistä kuten herätään aamulla neljältä meditoimaan. :D

Temppeliltä jatkoimme matkaa eteenpäin ja yhteen jyrkkään kohtaan oli laitettu avuksi köysi, jonka avulla pääsi helpommin ylös ja alas.

Ylempänä polut oli välillä todella kapeita sekä kaltevia ja heti polun vieressä oli jyrkkä alamäki. Kun katsoi alaspäin alkoi huipata, koska pää ei enää tiennyt miten päin horisontti on. Aistiharhojakin päästiin siis kokemaan ja totesin, että yhtäaikaa ei ainakaan kannata kävellä ja katsella alamäkeen. Lumiraja tuli ylempänä vastaan ja polutkin muuttui liukkaammiksi. Nyt olisi kiipeilysauvasta ollut hyötyä. Välille oli rakennettu myös rappusia, joten ajoittain kulkeminen muuttui paljon joutuissammaksi ja helpommaksi. Reilu parin tunnin jatkuva kiipeäminen oli todella palkitsevaa ja mukavaa! Ihan korkeimmalle hupuille ei tällä retkellä ehditty. Bukhansanin kansallispuistossa on kolme erikseen mitattua korkeinta kohtaa, joista korkein, Baekundae (백운대) 836m, jäi vielä tavoitteeksi.

Tämän kerran saavutus: 620m meren pinnasta

Huipulla.

Alaspäin meneminen ei ollut juurikaan sen helpompaa kuin kiipeäminen. Alas mennessä ei hengästynyt ollenkaan, mutta liukkaita ja jyrkkiä kohtia sai hiukan varoa. Yritettiin kumminkin kiirehtiä, koska aurinko oli laskemaan päin ja metsään ei olisi kiva jäädä pimeällä. Kansallispuistossa vaeltaminen on lisäksi kiellettyä yöaikaan. Kokonaisuudessaan meilllä meni kiipeilyretkellä aikaa noin neljä tuntia, mikä oli melkolailla maksimi aika meidän varustuksella ja eväillä. Vielä ei olla palattu valloittamaan korkeinta huippua, mutta muita pitkiä ulkoiluretkiä ollaan kyllä tehty.

Soulia ympäröivä muuri kiertää neljän pienen vuoren kautta: Naksan, Bugaksan, Inwangsan ja Namsan.
"Seoul guardian mountains"

Soulin kaupunkia ympäröi 18,2km pitkä muuri, Seoul Fortress Wall (서울성곽), joka on alkujaan rakennettu kaupungin ympärille suojaamistarkoituksessa. Muurissa on aikanaan ollut yhteensä kahdeksan porttia, jotka on sijoitettu ilmansuuntien mukaan. Porteista kuusi on edelleen olemassa, sillä niitä on restauroitu sotien jälkeen. Meidän on pitkään pitänyt mennä kiertämään muuria ja viime viikon torstaina lähdettiin (kylläkin liian myöhään) liikkeelle. Tiedettiin jo etukäteen, että muurilla pitää rekisteröityä, jotta sitä pääsee kiertämään ja toimisto olisi auki vain kolmeen tai neljään päivällä. Lähdettiin vasta kahdentoista jälkeen liikkeelle, joten käytännössä oltiin jo myöhässä. Meillä meni aluksi todella pitkään ennen kuin yleensäkin löydettiin rekisteröitymispaikka. Ensiksi nimittäin mentiin Naksan (낙산) nimiselle kukkulalle, jonka päällä päästiin näkemään vain pieni pätkä muurista. Sitten lähdettiin etsimään toista reittiä ja alkoi sataa kunnolla vettä. Sateen takia mentiin hetkeksi kahvilaan ja kuinka ollakaan, puolen tunnin istuskelun jälkeen keli muuttuikin aurinkoiseksi. Käveltiin ympäriinsä noin tunnin verran, kunnes löydettiin Samcheong puisto, josta lähti polku ja rappuset kohti muuria. Kiivettiin nopeasti muurille ja jo alkutaipaleella nähtiin paljon kaikkea mielenkiintoista ja hienoja maisemia.

Samcheong park & Seoul Fortress Wall.

Matkan varrella muurissa oli useita onkaloita tähtäysikkunoineen ja asetelineineen.

Näkymä kaupunkiin. Vasemmalla näkyy Namsan vuori ja pienenä Namsan tower, josta on myös hyvät maisemat.

Maisema, pala muuria ja vanhoja sotavälineitä.

Päästiin lopulta rekisteröimispisteelle, mutta se oli jo kiinni kuten etukäteen ajateltiinkin. Ensi kerralla ainakin tiedetään, mitä kautta päästään pisteelle parhaiten. Lopulta käveltiin kotiin Soulin hienostoalueen Seongbuk-dongin (성북동) kautta ja löydettiin infoa myös Suomen suurlähettilään kodista. Oltiin illalla yhdeksän maissa kotona ja arvioitiin, että kaikenkaikkiaan kilometrejä kertyi noin 15, vaikka ei muuria kunnolla päästy näkemäänkään.

 <3 Minttu

Mobile Maniacs

 Hyppäät metroon ja istut penkille. Viereisellä penkillä istuvalla miehellä on kuulokkeet korvilla ja kädessään puhelin, josta nousee antenni. Katsot toiselle puolelle ja sielläkin vieressäsi olevalla naisella on napit korvissaan ja puhelin kädessään. Hän tutkii ehkä uutisia. Vastapäätä istuu nuori pariskunta, joilla molemmilla on puhelin kädessä ja Kakaotalk sovellus käynnissä, joilla he lähettelevät viestejä ystävilleen. Kaikkien näiden neljän ihmisen vieressä myös istuu ihmisiä, joilla on jokin kannettava laite näpeissään. Laitteita käytetään eri tarkoituksiin. Monet katsovat tv-ohjelmia, pelaavat erilaisia pelejä, selaavat facebookia tai surffailevat muuten vaan. Ihmiset ovat keksineet helpon keinon kuluttaa aikaa metrossa, bussissa ja jopa kävellessä. Oikeasti välillä täällä kävellessä katsellaan tv ohjelmia. :D Ymmärrettävää, että näin aika kuluu ruuhkissa huomaamatta, mutta myös erittäin hassun näköistä, kun asiaa oikein alkaa tarkkailla.

Kuka ei kuulu joukkoon?

Olen huomannut, että täällä mobiililaitteet ovat oikeasti elintärkeä asia. Kerran metrossa vanhemmalla rouvalla loppui puhelimesta akku. Ajattelin, että no nyt hän varmasti laittaa puhelimen kassiin ja alkaa tehdä jotain muuta. Kyllä, puhelin meni kassiin, mutta samalla avauksella kassista tuli toinen, vanhemman mallinen puhelin ulos. Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen, kun seurasin rouvan toimintaa. D: Viime viikolla taas seurasin erään miehen toimintaa, kun häneltä loppui akku puhelimesta. Saman tien kun virta loppui, hän kaivoi kansion välistä uuden akun ja vaihtoi sen puhelimeen. Ehkä hän tyytyväisenä ajatteli, että taas olisi muutamaksi tunniksi akkua touhuta. Meidänkin puhelimien mukana tuli vara-akut ja laturit niihin, mutta eivät oo vielä olleet käytössä. Ainiin ja Jussi kertoi hauskan jutun minkä näki salilla. Mies oli tehnyt vatsalihasliikkeitä selällään ja samalla selannut puhelintaan! 

Mobiililaitteet on mukana käytännössä joka paikassa. Melkein kuukausi sitten käytiin paikallisessa sauna-kylpyläkompleksissa eli jimjilbangissa (찜질방). Siellä on erilaisia lämpimiä huoneita eli "saunoja", joissa istutaan talon tarjoamat vaatteet päällä ja lämmitellään. Joillain kännykät olivat mukana myös saunoissa ja monet napsivat jatkuvati kuvia itsestään ns. etukameralla! Eikä puhelinta voi missään nimessä laittaa äänettömälle, koska sitten ei olisi koko ajan tavoitettavissa. Luulisi, että jos haluaa rentoutua ja irtautua kaupungin hälinästä, niin ensimmäinen asia josta haluaa eroon on puhelin. Kultuuriero ehkä sekin, että harvaanasutussa syrjäkylässä kasvanut tyttö ajattelee näin. :) Etukamerasta tuli mieleen sellainen, että täällä otetaan paljon kuvia itsestä kännykän etukameralla tai ainakin peilaillaan sillä ja tutkaillaan omaa naamaa. Päivittäin näkee yleensä naispuolisten henkilöiden kuvaavan itseään ja tutkivan kasvojaan ja ihoaan. Välillä on hauska bussissa istua peilaavien ihmisten takana ja katsoa, kun he itsekseen irvistelevät kameralle. Puhelimissa on myös oma sovelluksensa pelkästään peilaamista varten. Ainakin meidän puhelimissa sellainen on tehdasasetuksena. Mulla on sellainen fiilis, että jos et peilaa, et näytä muille, että pidät huolta itsestäsi. Ihmiset peilaavat nimittäin aivan älyttömästi täällä ja kukaan ei todellakaan kainostele paikan eikä omien ilmeidensä suhteen. Tosi monet esimerkiksi meikkaavat jatkuvasti, jos eivät keksi muuta tekemistä. Viikko sitten käytiin ostoksilla ja kun mentiin liikkeeseen sisälle, niin myyjättärellä oli meikkailut kesken. Hänellä oli ihan kunnon meikkipussi leväällään ja puuterit esillä. :) Suomessa jotenkin on tottunut siihen, että ihmisten edessä laittautuminen ja ulkonäkönsä kohentaminen ei ole soveliasta.

Viimeinen pointti, joka mobiililaitteista tulee mieleen, on kotelot joissa niitä kannetaan. Kotelot toimivat samalla lompakkoina, koska niissä on taskut muutamaa korttia varten. Monesti ihmiset kantavat mukanaan ainoastaan mobiililaitteita koteloineen ilman mitään olkalaukkua. Ja vaikka mukana kulkisi olkalaukku, niin koteloa kannetaan silti aina kädessä. Joskus näkee myös aivan jättimäisen kokoisia koteloita, kuten tällaisia:

Ei mahdu taskuun. :)

<3 Minttu

Henkilökohtainen metri

 Suomalaisina ollaan totuttu, etta ympärillä on paljon tilaa, toisia ei juuri kosketa muuta kuin vahingossa ja silloin pyydetään anteeksi. Näin ruuhkaisessa ja tiheään asutussa kaupungissa on toisenlaiset säännöt. Ihmisvilinässä omasta paikasta esimerkiksi bussissa ei pidetä kiinni kuin sen omistaisi. Täällä ei nimittäin kellään ole henkilokohtaista tilaa vaan täytyy olla aivan iholla, jotta kaikki mahtuu. Esimerkiksi tänään aamuruuhkassa muutaman kilometrin matka bussilla kesti 20 minuuttia ja itse änkesin sisään keskiovesta kun etuovesta ei enää mahtunut. Kuljettaja sai juuri ja juuri ovet kiinni ja ajattelin että enää ei ketään otettaisi kyytiin. Seuraavalla pysäkillä tuli muutama matkustaja lisää ja sitä seuraavalla vielä kuusi pelkästään keskioven kautta. Bussissa ollaan siis todella tiiviisti ja lisää porukkaa mahtuu kun tiivistetään. Itse olin melkein toisen matkustajan sylissä ja yhden mummun kanssa oltiin niin kiinni toisissamme kuin vain mahdollista. Olisin voinut helposti ottaa mummelin kunnon karhunhalaukseen. Tällaista bussimatkustaminen on joka päivä aina ruuhka-aikoina. Jännä juttu ettei noin tiiviisti oleminen häiritse mua lainkaan. Ennemminkin tosi kätevää. Ei tarvitse pitää kiinni mistään, koska ihmiset pitävät toisiaan pystyssä. :) Odotan innolla bussimatkoja kesän 30 asteen helteessä!

Harmi ettei ruuhkabussista ole kuvaa. Tämä on Myeongdongista, Seoulin yhdestä ostoskeskittymästä.

Tässä kuvaa ruokamarketilta, jossa käy paljon paikallisia halvalla aterialla. Mekin syötiin hyviä juttuja.

Aluksi oli outoa, että joka paikassa vahingossa tönitään toisia eikä kuukaan pahoittele tilannetta. Korealaiset kun muuten ovat tosi ystävällistä ja avuliasta kansaa. Ollaan saatu useita outoja katseita kun ollaan sanottu "sorry"meille ihan normaaleissa tilanteissa. Buddytkin sanoivat, että täällä yksinkertaisesti on niin paljon ihmisiä, että kaikki ovat tottuneet ahtauteen. Ja jos haluat kävellä ihmismassan läpi, pitää vain mennä eikä kysellä saisiko tilaa. Täällä suomalainen "tämä on minun tilaani" mentaliteetti ei yksinkertaisesti toimi. Täällä ei voi levitellä kyynerpäitä, ottaa omaa tilaa ja katsoa tuimasti perään, koska ketään ei kiinnosta ja koska ihmiset tunkevat massana päälle. Vastaavaa ollaan havaittu myös paikallisissa yökerhoissa, joissa ahtaus iskee välillä jo eteisessä. Kerran kun käytiin Hongdae nimisellä alueella muutaman vaihtarin kanssa ihmettelemässä yöelämää, yhdessä klubissa ei päästy oikeasti eteisen ja tanssilattian välisiä rappusia pidemmälle. Luultavasti meillä on vielä kehittymätön taktiikka älyttömässä ruuhkassa liikkumiseen sillä korealaiset tunkivat (ja pääsivät) tottuneesti eteenpäin. Yökerhon väenpaljoudessa oli pakko liikkua koko massan mukana ja sen todellakin huomasi, että kun sadat toisissaan kiinni olevat ihmiset alkavat liikkua, niin siinä ei yhdellä ihmisellä ole mitään saumaa päättää kulkusuunnasta. Tuolla klubilla todettiin molemmat, että nuo paikat ja tilanteet ovat juuri niitä, joissa ihmisiä puristuu kasaan ja kuolee. Oon kysellyt useilta korealaisilta, niin täällä portsareilla ei ole rajoitukia sen suhteen, kuinka paljon baariin otetaan väkeä sisään. Yllätyin, että paikallisten ajatus hyvästä illasta pitää sisällään paljon ystäviä ja kunnon ruuhkan. Tosin on me ruuhkaisten klubien lisäksi löydetty vähän vähemmän ruuhkaisiakin paikkoja (korealaisten mittakaavassa) ja pakko myöntää, että sellaisessa viihtyy paljon paremmin.

Päivän lounastarjontaa, hinta noin 1,60€.

Tyhjiä istuinpaikkoja on niukasti parhaaseen ruuhka-aikaan. Pylväiden takana kulkee jono yhdelle ruokaluukulle.

Myös muki- ja vesijono löytyy. Kaapista otetaan desinfioitu muki ja automaateista saa puhdistettua vettä. Sen jälkeen katsotaan vielä peiliin, että tukka on hyvin ja hampaat ovat puhtaat. :) Koulussa vettä ei normaalisti oteta ruuan yhteydessä, vaan vasta kun poistutaan ruokalasta.

Tällaista metropoliympäristöä voisi jossain määrin pitää stressaavana. Joka paikassa on autoja ruuhkaksi asti, jonoja on koulussa, kahviloissa, klubeissa, kaupoissa, metroissa ja kaduilla. Jonotuskultuuri on siinä mielessä mielenkiintoinen, että kun jono on mudostettu, niin siinä myös ollaan. Kukaan ei yritä etuilla ja kaikki todellakin odottavat vaikka puoli tuntia ollenkaan turhautumatta. Tottumiskysymys varmaan tämäkin. Onneksi omistan pitkän pinnan, joten odottelun kanssa ei ole ongelmia. Lisäksi mun mielestä hauska juttu on se, että vaikka väenpaljoutta ei olisikaan, niin ne muutamatkin ihmiset esimerkiksi bussipysäkillä ovat melkein kiinni toisissaan. Pakko myöntää, että alkaa hiljalleen myös oma henkilökohtainen metri lähestyä nollaa. Ens lauantaina sitä mitataan oikein tosissaan, kun mennään PSY:n konserttiin. Menään paikanpäälle jo puoli neljän aikaan päivällä, konsertti alkaa puoli seitsemältä illalla ja kestää 2,5h. Ihmisiä tulee olemaan varmasti paljon!

<3 Minttu

Kauneuden eteen...

Preppy style.

Yksi asia, jonka noteerasin heti kun saavuimme Koreaan, oli tyylikkäästi pukeutuvat, aivan alyttömän hoikat ihmiset. Monta päivää sai tosissaan tarkkailla, että näki ylipainioisia ihmisiä. Nyt on silmä jo niin tottunut ympäristöön, ettei enää häikäisty kauniista ja laihoista ihmisistä ja ylipainoisiakin ihmisiä näkee päivittäin. Mutta mikä on kaiken kauneuden takana? Ainakin se pitää muistaa, että tyyli on tärkeintä ennen kaikkea muuta. Esimerkki: Me suomalaiset olemme olleet täällä aivan jäässä ensimmäiset viikot, koska on kosteaa ja lämpötilat nollan vaiheilla. Mulla on ollut toppatakki päällä ja silti on ollut kylmä. Olen ihmetellyt miten paikalliset tarkenevat niillä varusteilla, joita heillä on päällään. Korealaisilla on pienet jakut tai puvun takit auki, harteilla hyvin aseteltu huivi, ohuet sifonkipaidat, pikkukengät ja vesirajahameet (oikeasti melkein kaikilla naisilla on hame ja ne on todella lyhyitä). Tällä vaatetuksella Suomessa pidettäisiin vähän snobina ja noin pukeutumalla kyllä erottuisi joukosta. Muutama viikko sitten sain kuitenkin kuulla, että ihmisillä oikeasti on kylmä, mutta koska takki on "open style" niin sitä täytyy pitää auki. Ei haittaa, jos vähän joutuu kärsimään, kunhan näyttää hyvältä. Mun mielestä hauska yksityiskohta on sekin, että moni pukeutuu älyttömän tyylikkäästi ja käyttää lenkkareita (usein vielä tosi värikkäitä) peruskenkinä. Toisaalta erikoiset lenkkarit on asussa ihan mielenkiintoinen lisä.

Perustyyliä.

Laihuuden ihannointi on ympäri maailmaa ainakin naisten keskuudessa tosi yleistä. Täällä tosin tuntuu hullulta, että naiset haluavat laihduttaa, koska he ovat muutenkin tosi siroja, ohutjalkaisia ja usein pitkiä. Korealaiset naiset eivät tavoittele urheilullista ja lihaksikasta vartaloa vaan mahdollisimman pientä, siroa ja hentoa ulkomuotoa. Monet paikalliset ystävät ovat sanoneet, että täällä naiset eivät tykkää juurikaan urheilla ja sen huomaa myös koulun kuntosalilla. Joskus naisia näkee juoksevan juoksumatolla, mutta vain miesten olen nähnyt nostelevan painoja. Esimerkiksi mun buddy, Alice sanoi, että laihuus on Koreassa todella tärkeää ja myös hänen merimiespoikaystävänsä oli kehottanut häntä laihduttamaan. Miehetkin on täällä todella laihoja (ja pitkiä), eli lihasten kasvattaminen ei todellakaan ole iso trendi, vielä. Ollaan bongattu muutamia Cross Fit -saleja, mutta niiden käyttäjämääristä meillä ei ole käsitystä. Ainakin ne ovat todella kalliita verrattuna Suomen saleihin, noin 150€/kk!

Sporttisemmat promotytöt.

Kosmetiikkaa!

Kauneusihanteena täällä pidetään länsimaalaista ulkonäköä. Lähes kaikki haluavat olla todella vaaleaihoisia ja omistaa samanlaiset kasvot kuin länsimaalaisilla on. Juttelin entisten kämppisteni kanssa ihon väristä ja he sanoivat, että korealaiset ihailevat vaaleata ja virheetöntä ihoa. He yrittävät viimeiseen asti välttää ruskettumista ja meikkaavat ihon mahdollisimman vaaleaksi (siis myös miehet). Aina kun täällä paistaa aurinko, niin monet kadulla kävelijät yrittävät parhaansa mukaan peittää kasvonsa lipalla tai kädellä, millä tahansa, jotta he eivät ruskettuisi. Kämppisten mielestä oli hauskaa, kun kerroin meidän ruskettumiskultuurista. Kun suomalaiset lähtevät lämpimään, otetaan terassilla kunnon t-paitarusketus (eli punoitus) tai maataan auringossa mahdollisimman rajatonta rusketusta tavoitellen. Täällä rantakultuuri on hieman erilainen. Ihmiset valloittaa rannat, mutta eivät ota vaatteita lainkaan pois. Eli rannalle lähdetään rentoutumaan, ei ruskettumaan. Innolla odotan meidän rantareissua ja niitä katseita, jotka saamme osaksemme uikkarit päällä. Täällä taitaa rajattoman rusketuksen saaminen jäädä haaveeksi. :D Vaalean ihon saamisen eteen nähdään paljon vaivaa ja sitä varten ainakin Soulissa on pilvin pimein kosmetiikkaliikkeitä. Meikkikauppoja näkee aina minne tahansa meneekin ja liikkeissä on kiinan sekä japanin kieltä osaavia myyjiä, koska korealaiset kosmetiikkaketjut ovat hitti myös Kiinassa ja Japanissa. BB ja CC-voiteita myydään kuin halpaa saippuaa ja täydellisen ihon tavoittelu on elämäntehtävä. Ollaan molemmat huomattu sekä miesten että naisten omistavat monenlaista purkkia ja tavaraa purkeista ladotaan iholle läpsyttelemällä. :D

Lisää kosmetiikkaa!

Vaalean ihonvärin lisäksi kasvojen muoto on tosi tärkeä asia. Yllätyin todella kun minulle kerrottiin, että täällä kasvojen kauneusleikkaukset ovat arkipäivää ja usein tytöt saavat sellaisen lahjaksi täyttäessään 18 vuotta. Kaikki haluavat länsimaalaiset silmäluomet, nenän, terävän leuan ja korkeat poskipäät. Kysyimme Jussin buddylta, Changilta, kuinka yleistä leikkaukset oikeasti ovat, niin hän arvioi, että meidän yliopistossa yli 50% naisista olisivat käyneet muotoilemassa kasvojaan. Keskustaa kohti kun mennään, niin tuo prosentuaalinen määrä varmasti kasvaa. Kuulemma myös miehet käyvät leikkauksissa, mutta eivät yhtä paljon kuin naiset. Alkuun en huomannut ollenkaan, että plastiikkagirurgia on täällä trendi, mutta viimeaikoina silmä on harjaantunut näkemään kuka on aidon korealaisen näköinen ja kuka ei. Mahtaa sattua, kun kasvojen luut murretaan uuteen uskoon. Alice kertoi, että hänen kaverinsa elämä oli muuttunut totaalisesti (parempaan suuntaan siis) leikkauksen jälkeen. On vaan tosi vaikea kuvitella, että joku päivä katsoisi itse peiliin ja näkisikin jonkun muun...

<3 Minttu

국민대학교 Kookmin university

Futiskenttä ja student union hall. Takana nousee Bukhansan vuori.

Kookmin yliopistossa opiskelee noin 22 000 oppilasta, eli ei erityisen paljon suhteutettuna Soulin väkilukuun, Soulin metropolialueella asuu nimittäin yli 25 miljoonaa ihmistä. Tampereen yliopistossakin opiskelee jopa 15 000 ihmistä vaikka väkiluku on vain 0,8% Soulin asukasluvusta. Täällä toki yliopistoja on useampia (20), joten ihmisiä jakautuu tasaisesti joka paikkaan. Vilkkaan kampuksesta tekee se, että opiskelijat myös asuvat ja viettävät paljon aikaa yliopistolla päivittäin. Koululla on 70 erilaista klubia, joihin voi liittyä ja harrastaa soittamista, taekwondoa, jalkapalloa, korista jne. Omaa klubia en oo vielä keksinyt, mutta puhetta on ollu koripallosta ja taekwondosta, koska ne on tuttuja lajeja kummatkin. :) Yliopistolla on myös useita opiskelijaravintoloita, pubi, todella monta kahvilaa ja erilaista pientä kauppaa, oma pankki ja kaikkea muuta mitä pieni kylä tarvitsee. Tuolla pankissa on muuten aina ihan hirveä jono. Mielenkiintoista, kun nuoret ihmiset jonottaa asioidakseen pankissa ja maksaakseen laskuja. Ei tunnu nettipankki olevan kovin iso hitti täällä. Koululla on muuten välillä tosi aavemainen tunnelma, kun koko alueen kattavista kaiuttimista alkaa joka aamu puoli 9 ja 12 maissa soida karusellimusiikkia ja muita erikoisia kappaleita. Ekoina päivinä tuli ihan kauhuelokuvat mieleen.

International building A&B. Yliopistolla on paljon rappusia ja mäkiä. Korealaiset käyttää aina hissiä.

Meillä on molemmilla yhteensä neljä kurssia koko lukukaudelle, eli viikossa 13 tuntia opiskelua + kotitehtävät. Kyllä, täällä tulee kotitehtäviä joka aineesta ja aika paljonkin. Toinen asia mikä on Suomessa aivan päinvastoin on läsnäolopakko. Eli jokaisella tunnilla merkataan oppilaiden läsnäolo ja 80% tunneista pitää olla paikalla, jotta pääsee läpi. Suomessa voi lukea tenttikirjan, käydä tenttimässä istumatta luennoilla ja saada hyvän arvosanan. Vaihtareiden kanssa ollaan puhuttu, että kaikki haluaisi nähdä paikkoja ja reissata mieluummin kuin istua tunneilla. Täytyy siis optimoida ja käyttää tehokkaasti hyväksi tuo 20%, jonka saa olla poissa. :D Täytyy kyllä myöntää, että Suomessa on asiat todella hyvin. Meille ei yliopiston kautta annettu minkäänlaisia vaatimuksia, että tietty kurssimäärä pitäisi tulla suoritetuksi vaihdon aikana. Kaikki muut vaihtarit mm. Saksasta, Espanjasta ja Kanadasta taas joutuvat kotiyliopistojensa vaatimusten takia suorittamaan 6-7 kurssia ja kurssikohtainen työmäärä täällä on todella suuri! Ei käy kateeksi. Täällä annetaan kotitehtäviksi paljon erilaisia esitelmiä, referaatteja, analyysejä ym. ja käytetään valtavasti aikaa tehtävistä stressaamiseen ja tavallaan turhaan opiskeluun. Mietittiin juuri tänään yhden saksalaisen tytön kanssa, että esimerkiksi kerran viikossa tehtävä kertauskoe ja referaatti ei välttämättä edesauta oppimista ja mihinkään asiaan ei pysty keskittymään kunnolla, kun on niin paljon tekemistä. Tuntuu, että täällä opiskellaan opettajia ja huippuarvosanoja varten, ei niinkään itseä varten. Jussin buddy kertoi viime viikolla, että itsemurhatilastot ovat täällä huipussaan aina paikallisten yo-kirjoitusten jälkeen. Tärkeintä noissa kokeissa on saada hyvät arvosanat, joilla pääsee yliopistoon (yliopistoihin ei siis ole pääsykokeita, vaan papereilla haetaan) ja moni tekee itsemurhan, kun arvosanat eivät riitä. Kuulostaa karulta vai mitä?

Health science building, building 7 ja College of Art.

Mulla on lukujärjestyksessä yksi taloushallinnon kurssi, yksi viestinnän kurssi ja kaksi korean kielen kurssia. Kaikki on ollut ihan kohtalaisen mielenkiintoista ja täysin uutta asiaa mulle tähän mennessä, vaikein kursseista on korean kieli. Mun viestinnän ja taloushallinnon kurssit on englanniksi, mutta Jussilla kävi huonompi tuuri opetuskielen suhteen. Jussilla on täällä visual communication design pääaineena ja ainakin pari kurssia oli heti alkuun koreaksi. Joitain kursseja piti sen takia vaihtaa. Nyt Jussilla on typografian kurssi ainoana koreankielisenä aineena ja neljän oppitunnin aikana opettaja kertoo tiivistelmän käydystä aiheesta englanniksi. Kurssilla kuitenkin kirjoitetaan ja piirretään paljon käsin, niin korea opetuskielenä ei käsittääkseni oo haitannut. Täällä on muuten erikoinen tapa opettajilla käyttää mikrofonia tunneilla. Luokat eivät ole kovin suuria, joten oon ihmetellyt, mihin mikkejä oikein tarvitaan. Ne on oikein sellasia vanhanaikaisia mikkejä, jotka kulkee johdon perässä. Ihan kuin seuraisi jotain teatteriesitystä. No nyt niihin on jo tottunut, mutta aluksi oli tosi kummallista, kun joillain opettajilla on vielä tapana vähän huutaa siihen mikkiin, että varmasti kuuluu. :D Se on varmaan täällä jokin kikka kasvattaa opettajan auktoriteettia. Kookminissa myös arvosanojen antaminen on oma taiteenlajinsa. Yliopisto on ennalta määrittänyt prosentuaaliset määrät erilaisille arvosanoille. Esimerkiksi vain 20% kurssilaisista voi saada A:n, seuraavat 20% B:n jne. Kuulin huhua, että vaihto-opiskelijat arvosteltaisiin erikseen, eli jos kurssilla on kaksi vaihtaria, toinen saa A:n ja toinen B:n. Jos on ainoa vaihtari, saa suoraa A:n. Kätevää!

Englannin kielen osaaminen on tosi tärkeää tässä maassa ja monet on sanoneet, että hyvän työpaikan saaminen on siitä kiinni. Siitä huolimatta täällä ei erityisen hyvää englantia puhuta, jos puhutaan ollenkaan. Ainakin monet nuoret häpeävät omaa englanninkielen taitoaan ja pyytelevät anteeksi käsi suun edessä omaa huonoa englantiaan. Ollaan paljon yritetty kannustaa kaikkia käyttämään englantia ja todettu, että monet puhuu ihan ymmärrettävästi, kun vaan rohkaisee vähän. Toiset saa kyllä melkein paniikkikohtauksen, jos yrittää puhua englantia. Oon miettinyt erilaisia syitä siihen, miksi englanti on niin vaikeaa korealaisille, täällä kuitenkin aloitetaan englannin opiskelu ala-asteella, niin kuin Suomessakin. Toki aakkoset ja kielen filosofia on ihan erilaiset, joten korealaisten on ehkä vaikea omaksua niin erilaista kultuuria kielen opiskelun yhteydessä. Myös tv-ohjelmat dubataan. Lisäksi hämmennyin kun kaksi englantia opiskelevaa korealaista tyttöä sanoivat, etteivät koskaan joudu kirjoittamaan mitään englanniksi. Mun mielestä yliopistotasolla englantia opiskelevan kuuluis kirjottaa juttuja englanniksi, vaikka se oliskin vaikeaa.

Bugak hallin ravintola-alue, jossa voi ostaa omat nuudelit kaupasta ja heittää kuppiin kuumaa vettä. Tila on lounasaikaan aivan täpötäynnä.

Suomalaisen koulutusjärjestelmän hyvyys on kuuluisa juttu Koreassa. Pari opiskelijatyttöä halusi haastatella meitä viime perjantaina jotain kilpailua varten ja oli jännä huomata miten vaikea on lopulta selittää sitä, minkä takia suomalainen järjestelmä on hyvä. Oli hauska katsoa heidän reaktioitaan, kun kerrotiin, että Suomessa opiskelu on jossain määrin rennompaa ja ilmaista joka tasolla. He olivat todella yllättyinetä myös siitä, että Suomessa ei varsinaisesti yliopistoarvosanoilla ja yliopiston nimellä ole niin suurta merkitystä työmaailmassa. Nykyään työhaastatteluissa painoarvoa annetaan myös persoonallisuudelle ja muille hakijan ominaisuuksille. Täällä taas kaikki yliopistot listataan paremmuusjärjestykseen ja arvosanojen pitää olla hyviä. Toivottavasti meidän haastattelemisesta oli hyötyä ja tytöt voittavat kilpailun (ja saavat ehkä jotain lisäpisteitä hyviä arvosanoja varten).

<3 Minttu